Kävimme katsomassa tuon Kummelin uuden elokuvan.Pojallehan se oli kokemus kiva kun isänsä on tehnyt penkit uuteen Kinoon.
Teatteri oli ihan täynnä,ja hyvät paikat saimme.
Otimme vielä mäkkärit mukaan kotiin,oli poika ja äippä tyytyväisiä!
Ajoimme isäni kautta elokuviin,hän halusi sponssata meidät sinne.Sekä maksaa uuden modeemin,kun home muuton jälkeen ei entinen enää lähtenyt käyntiin.
Samalla oli kassissa marjoja,kahvia,iso Oltermanni,sekä kakkua jota isäni itse tehnyt,kaksi palaa tuossa kahvin jälkeen sitä söin.
Arvostan,kunnioitan isääni niin paljon,hän osaa aina sanoa viisaat sanat,ja se sydän on puhdasta kultaa.
Vaikka sanomistakin olen saanut,mutta vain hyvällä-ei se ole silloin siltä tuntunut,mutta kukapa ei lapselleen parasta soisi.
Kerroin juuri puhelimessa tutulleni,että ei helpota tuo suru,välirikosta lapseni kanssa,kun en tiedä mistä se oikeasti johtuu.
Olen niin kertonut kuinka minuun koskee,sekään ei meinaa mitään.
Ja ajattelin tuota fb asiaa,olisiko parempi,etten olisi siellä edes kaverina heidän kanssaan,koska kaikki päivitykset satuttaa.
Tietäkööt muut,en vaan pysty itkemättä lukea,en saa kuulla tytön ääntä,kuulla kysymyksiään.yms-nauttiikohan miehensä tästä,jos olisi reilu,olis tehnyt välillämme sovinnon,siihen tulokseen on kaikki tulleet.
Taas tuli itku,ei auta kun ottaa se unilääke koittaa nukkua edes hetki.
Tämä on kamala vuosi.Olen aivan riekaleina,kuinka tappelin asunnosta,poikani sairasteli,vietiin välit tyttööni,en voi enempää pahaa tietää,kun toki,joku menehtyminen.
Ei tämä on ihan turhaa tänne vinkua itkuaan.
Jos olisi huomenna toisin,ei ole,mutta lohdutan itseäni,sen minkä enää voin,otan huomenna isänsä kanssa asian puheeksi,en ala olla syntipukki.
Nyt kauniita unia kaikille,kuka ikinä tänne eksyykään.
Minulla niin ikävä Lapin nuorisoa,Huskyineen,rahatilanteen salliessa menemme ensikuun alussa sinne.
Minun järkeeni ei mene se,että äidin voi vaan antaa olla,ja itkeä,mutta olen kai sen ansainnut.
En hyväksy sitä taas ollenkaan.Kun en nuku,mieli on tämä.
Sitten koittaa olla pojalleni iloinen,toinen laskee tunteja,Kummelin elokuvaa kun menemme katsomaan.
Isänikin otti tänään yhteyttä,mieli maassa.Ja kun on muutakin surua perheessä.Isäni vaimo sairaana,ei ole edes mahdollista,että voin kaikkea isälle kertoa,sen kannan tiedän,mitä mieltä hän on,tämä on ilkeää.
Ja ei ole minun tehtävä nuoria pommittaa,he valitsi,ja jos ei ole minuun tunteita,en mahda minkään.
Aamulla menin kauppaan,sieltä ystävälle kahville,ja itku siinä tuli.Kysyi aloitinko ns päiväkirjan,kerroin kyllä,istuin siinä,ja hän silmäili koneeltaan kirjoittamaani,halasi,näki miten itkin taas,ei tällänen voi kauan jatkua.
Tuo kaverini sanoi,olevansa huolissaan,kun nukun miten nukun,pohdin/ikävöin,sanoi,kestänyt liian kauan!
Kysyi eikö mitään kuulu,sanoin ei,ja ei tule kuulumaan,kysyi ettei kai molemmat voi yhtä julmia olla,sanoin,että minä en tiedä. En muuta kuin sen,että sisulla painatan kysymään,tuolta avopuolisolta,että onko nyt Sinun mielestä kaikki mallillaan.Miten voitte antaa asian jäädä sikseen,vaikka miten ajattelen tuo on julmaa.
Mietitkö tulevat ristiäiset,tai olkoon,en edes jaksa niin pitkälle ajatella.
Siinä sen 1,5h olin ,tunnin itkin,ja palasin kotiin.
Tarvisi siivota hieman,imuroida,ja mopata.En saanut kuin ruokittua meidät ja tiskattua.En kyllä edes itse syönyt,pojalle on ruoka toki oltava.
Mikään ei vaan tunnu miltään,ja syyllistän itseni,minulla on onnekseni tuo poika täällä.Hänen takiaan jaksan.<3 <3
Isäni haluaa tavata ennen elokuvaa minut.Tai meidät.
Koitan skarpata,ja olla reipas,näillä esityksillä pääsisi jo varmaan johonkin ohjelmaan.Näytellä,että kyllä tämä tästä iloksi muuttuu,vaikka kurkussa kuristaa.
Itku vessassa,ja pois tullessa väkisin hymy,puhelimessa sanon kaikki hyvin,ja jos oikeasta narusta vedetään,ettei taida olla ihan hyvin,niin itkuhan taas tulee.
Luoja miten olen itkenyt,olen niin rikkinäinen.
Jos kukaan tätä lukee, jolla kaunaa vanhempien kanssa menkää puolitiehen vastaan. Ette ymmärräkkään,kuinka tärkeitä olette.Ette menetä mitään,päinvastoin.
Vasta jos kokisitte omalla kohdalla saman.
Enkä itse voi mitään riitaa,tai kaunaa kantaa.
Se kuluttaa,enkä niin kylmä/välinpitämätön kykenisi olemaan.
Listaisin ainakin hyvät ja pahat teot.
Minulla nyt käsitys tuon miehensä sanoista,on sinut asialle,pikkuveli,äiti saa olla unholassa,ja voin joskus ilmoitella HÄNELLE miten voin.
Äsken soitti ystäväni,joka ei tästä tiennyt,jouduin puhumaan pihalla tuon pikkupojan vuoksi,ystäväni sanoi,ei oikein vakaata meininkiä. Olisiko ristiäisetkin ilman sinua.? Sanoin varmaan.Keksisi,etten halua,sitäpä ei kukaan uskoisi,olin eniten innoissani,ja se kai ärsyttääkin,jotain ;)
Oman mielipiteensä ystäväni puhelimessa kertoi,se oli hieman julkaisu kelvotonta,sanoi vastahan te tyttösi kanssa istuitte päivystyksessä jne.ja uutena vuotena raahasit heille Hesburgerin kassia,kun oli riitaa heillä keskenään.Kysyi kauan ne on olleet yhdessä ennen vauvan odotusta,en itse noin ajattele,mutta tämä kyseli senkin.
Noh tämä on asia jota ei kukaan ymmärrä.
Tuolla poikani 12vee huhuilee,jess 2 tuntia niin mennään.Olin samaa mieltä jess :) toinen on myös hämillään,kun paljon siskonsa kanssa ollut,kissansa mulla hoidossa,pitkiäkin aikoja,ja meillä alunperin asuneetkin pienestä asti.
Jos on paljon ikävää,niin oli sitten viime viikolla ilon kyyneleitä,minun Olavi kissani,meni raskausaikanani pojan kummille,ja on nyt 16 vuotias herra.Eli kissan omistaja ollut 12v poikani kummitäti,sydämellinen ihminen ja rakas meille. Mutta jälleen näkeminen olikin suloista.
Kun tuli saunasta luokseni,katsoi silmiin,voi jestas mikä tunnelma.
Olen tuon kisun kanssa kiertänyt Suomen ja Tallinnan näyttelyitä,aina tuli serti,ja palkintoja.
Hyviä muistoja.
Siinä kahvipöydässä tuli syliini,ja hänpä halusi kahvia,tuo kisu,annoin omani,ja siinä sylissäni sitä lipitteli,itse sain uuden kupin.
Nauratti niin että :) koska poika syö ja juo kuulema ihan kaikkea,mitä ihmisetkin.
Olavi kulta 16 vuotias.
Tyttärensä Sylvi on myös kummin hyvässä hoidossa neiti on 12vuotta vanha
Komeita ovat ja hyvässä hoidossa.
Olenkin niin eläinrakas,että ilmottauduin vapaa ehtoistyöhön,ja sattumalta perjantaina kesken kauppa reissun,tiellä ontui koira,pysäytin liikenteen,ja nappasin autooni. Olin kuin liikenne poliisi,iso koira puoliksi nostettuna autoon.
Tarkistin pannan,ja ei tietoa,koira oli ilmeisesti Lapinkoira.
Kiltisti kyydissäni oli,odotti autossa kun laitoin kuvalliset ilmoitukset nettiin.Ja poiki tulosta,koti löytyi,Vuhku herra oli 16vuotta puoli kuuro,vanhan ihmisen koira,palautin kotiinsa.
Saman koiran löysin muutama vuosi sitten,silloin näin omistajan hihnan kanssa kävelevän,ja yhdistin,joku oli hukassa.
Vuhku karkulainen 16 vee,vanhus,ontui vaan vanhuuttaan,liukkaalla.On ihana tapaus.
Koirat ovat niin lähellä sydäntä myös,ja miniäni,ja poikani Huskyt,ovat yhtä rakkaita kuin omat lemmikit,ja voin sanoa,monella ei ole yhtä hyvin asiat kuin noilla pojilla,saavat ulkoilua,ravintoa parhaasta päästä,rakkautta yllin kyllin,ja ovat niin perheenjäseniä kuin ihminenkin,menot yms suunnitellaan heidän mukaansa.
Ikinä ei ole sanoneet,ei voi kun koirat,ja olenkin saanut,huom saanut heitä kotonani hoitaa,siinä kun ollut tyttöni 2 kissaa,meidän kisut,on ollut jotkut vessassa,koirat vapaana,makkarissa 1 kissa pariskunta jne.
Pojat,lenkin jälkeen.
Ihanat,heistä saisi kirjan melkein kirjoitettua,ovat sen verran elämää hauskuuttaneet,ja no tottakai huoltakin ollut,että toisilla kaikki hyvin,kekseliäitä sydämenvaltaajia molemmat.
Mutta kaippa se Kummeli siellä odottaa,ja ensin Papan luona käynti.
Itsensä kun saan jonkun näköiseksi niin voimme lähteä.
En itseäni ajattele,vaan hiihtolomalaista poikaani ja tuskin siellä se itku tulee.Kummelilla tapana hauskuuttaa :)
Mutta kirjoittelen taas.
Annan leffa arvostelut.
Tämä niin mainio kuva,netistä löydetty,mutta on nuo kisut saaneet herätettyä milloin milläkin tavalla.
Krissu tai Tinkka sama nainen kuitenkin.
Viikonalkua kaikille!
Ilma on niin keväinen vesi lätäköineen,ja lämpöasteineen.
Poikani 12 vuotta aloitti kauan odottamansa hiihtoloman.Odotin minäkin tätä yhteistä viikkoa.
Pääsimme onneksemme kotiimme tuolta home evakosta.
Se oli raskasta,toisten nurkissa. Kaverini,mutta silti,kahden kissan kanssa,joista toisella kiima.Niin oli olemista ja vahtimista,miten pidän merkkaamasta,ja mouruamasta yöt.Valvoin itse,ei siinä muu auttanut.
Ja tässä tapahtunut niin iso takapakki,mitä en eläessäni olisi edes uskonut käyvän en milloinkaan.
Olen näiden netti kuvien ja aforismien "suurkuluttaja"
Auttavat,antavat tukea,voimaa,ilahduttaa,lohduttaa jne.
Tuolta ei tunnu,mutta ehkäpä tuossa jokin on.
Ketkä on blogiani lukeneet,ovat nähneet,että poistin pyynnöstä kirjoituksen,jota suurella rakkaudella kirjoitin,kuukausia.Elämäni kohokohta.
Paljon olen vaikeuksia saanut kestää,niin tämä oli onnellisinta mitä olla voi.
Kerroin olevani "etuoikeutettu" saadessani niin tehdä,minulle ei kukaan koskaan maailmassa ole ollut rakkaampia kuin omat lapseni.Ja Isäni.
Luulin kaikkien sen tietävän jo teoin,ja sanoin,mutta ei!
Olen ollut ylpeä,koska olen saamassa ensimmäisen lapsenlapseni,ja nyt vasta ymmärrän isääni,joka oli niin haltioissaan,kun aikanaan esikoiseni sain.
Nyt tajusin miltä tuntuu,oma lapsi tulee vanhemmaksi,sisällä kasvaa osa minunkin perimää,ja tunteet ovat valtavat.
Siksi olenkin henkisesti aivan hajalla,koska välit tuohon lapseeni ovat katkenneet,ja voin puhtaalla sydämellä sanoa,miten julkisesti vain,etten ole mitään pahaa tehnyt.
Läheisimmät tietävätkin, olin aina valmis kuin partiolainen,menemään auttamaan tai muuta.
Asia josta riita tuli,oli yhteydenotto,kun toisella hätä missä toinen on?ja pyydettiin apua.
En olisi muuten ikimailmassa puuttunut,jos olisin tiennyt mitä tämä tuo tullessaan,monelle ihmiselle myös murhetta.
Siis ulkopuolisille,omille kahdelle muulle lapselleni,nuorin on tavallaan huolissaan,on siitä kun näkee,miten suren,vaikka koitan salata,mutta rehellisesti hänellekkin kerroin koko asian.Sillä tuossa mitään keksittyä ole,suku sitten on blogia lukenut ja vanhin poikani puolisoineen. Mielenkiinnolla tottakai.
Voi olla,että jonkun mielestä otan liian raskaasti,mutta perheeni isääni myöten,tietävät,kuinka huonosti nyt voin. Jos itse tietäisin toisen vanhempani olevan yhtä murtunut kuin minä,en kestäisi vihan pitoa. Kyllä haluaisin selvittää asiat.
Tämä, joka sai kamalat mittasuhteet.
Pidin itseäni niin tulevana mummona,ja herranjestas minulle kun olisi ajat sitten sanottu "älä puutu" tai sanamuoto meni näin:"kato ei aina tarvitse kaikkeen puuttua :D"(tuo naurava hymiö itkulleni ei auttanut)
En olisikaan,ellei olisi pyydetty.Puuttunut yhtään!!
Siis olen juossut psykiatrian poliklinikalla,jo muutenkin,koska kamala tuo hometaistelu jota käymme. Mikään taho ei auta,ja menee rahat ja terveys,meille jo toinen homekoti,kaikki irtain kertaalleen mennyt.
Sitten peruttiin Kelalta sairaspäivärahani.Jäin tulottomaksi.
Huoli kun pojalleni tuli astmaan viittaavaa oiretta.Kaikki tuntui menevän pieleen.
Ja kerroinkin,että stressin sietokykyni on ihan mitätön,ja olen kumminkin,niin monessa sopassa keitetty,niin paljon kokenut,että luulisi vahvuutta olevan ei vaan ollut.
Ja tuo vauva asia oli liian kova pala,menettää.
Mutta kuvaan viitaten paha,en ole ollut.En varmasti.
Voin olla hössöttäjä,äkkipikainen,haluan yllättää toisia,en mahda sillekkään mitään,minusta ihana ostaa joku yllätys,tai tupata apuani pyytämättä.
Olenkin miettinyt onko minussa joku vialla? Koska se saa suuttumaan,ja ennenkaikkea rakkaan lapseni.Sillä vihan oltavan valtaisaa,olisi hän muuten jo tullut selvittämään asiat,ja katsomaan meitä,ottanut edes jotain yhteyttä.
Ei. tämä menee itkuksi taas.Miten tästä pääsen yli...
Taukoa nyt hetki(tätä tämä ollut joka päivä)itken...
Koska syytän itseäni,ja olen ymmällä,sillä luulen,että olen oikeasti aiheuttanut pahaa ja paljon,siksi laitoin tuo Suvin kappaleen tähän,missä hän laulaa,kun sanat paperille kirjoittaa,ja kun murheista ylös laittaa,niistä puolet puolittaa.
Se poistamani mummeliksimie blogi,oli niin tärkeä minulle,ja tottakai sen otin pois,sitä pyydettäessä päätin tulostaa sen itselle.
Minultahan loppui muste,olen tulostinta joutunut käyttämään,tässä hometaistossa.
Eli, se siitä tulostuksesta.
Viranomaisille kun saanut viikottain meilejä,kuvia asunnosta laittaa.Ei kauaa muste patruunat kestä.
Voi tuntua naurettavalle,mutta osa minusta meni sen blogin mukana,elin tulevan vauvan kehitystä niin innolla.Ja ajattelin kuinka siitä jäisi mukava muisto pikkuselle,taikka vanhemmille,myöhäsemmäksi ajaksi muistella. Tein sen muistoksi ja lahjaksi.
Tunneskaala oli valtava,ja omia sukulaisia sitä luki ja toki nyt ovat tukemassa suruani,en itse syytä ketään,olen ottanut syyn niskoilleni,en tiedä mitä,mutta olen varmasti ollut liian innokas,Doppler sydänäänilaitteenkin ostin jo paljon ennen kuin äänet edes voi kuulua :) Siitä tuleva pappa(tyttäreni isä) sanoikin,että sie olet sellanen mummo että alta pois.On hei elämässä muutakin,sanoin on on,mutta tämä mahtavaa:) Sen vaan olisi voinut sanoa,olen kova puhumaan,ja mikään suhde,ei pari suhde,vanhemmuus,työkaveruus,suhde toimi ilman puhumista,kukaan ei ole ajatustenlukija.Ja tämä hijaisuus on raastavaa,kuluttavaa.Voi kun osaisinkin olla kova ja luja,välittämättä,en vaan voi.
Tätä on kyllä nyt harrastettu,en tiedä miten saan loppumaan.Syitä voi olla monia.Voimat menneet hometaistossa,huonosti syönyt,olen diabeetikko,kilpirauhanenkin vaivaa,ja voihan se olla hormonaalistakin,mutta suurin syy on ikävä lastani,niin ikävä,kun tulisi ovesta sisään(mikä meillä 24h) auki,ja meille saa aina tulla,ei uskoisi hän silmiään,että tuossa kunnossa on äiti.
Koska ystävälleni hän aika tylyyn sävyyn minusta kirjoitti.Kissoistani oli huolissaan.
Se jo eri stooria,mistä kirjoitan kanssa,olen eläinsuojelutyössä. Mutta se oli väärinkäsitys,olin tutun kseyn ihmisen kanssa puhunut kissoistani,mutta tyttöni oli niitä jo hakemassa minulta pois. En ihan ymmärtänyt kun poikani kummi soitti,selvensin tilanteen,ja ei voitu kuin ihmetellä,kummi kuulema kysynyt,miten veikka ja äiti,miten he?ei kuulema tiennyt evakosta,vaikka fb,ssä jutellaan,ja siellä mainostin kaikille tuli lähtö kuin luteelle,aina se totuus tulee ilmi.Jotain kautta.
Noh se siitä,en voi itseäni sääliä,minua säälii jo moni,mutta pakko laittaa,vanhimman lapseni avopuolison tekstiviesti tähän.Kirjoitan tarkoituksella suht anonyyminä,etten nyt loukkaa ketään,ja nimiä ei ole. Saan omia tunteita omalla nimellä julkaista kyllä.Ja poikani kummitäti sanoi, hänen lupa on.
Tuo viesti keskiviikkona."Voi anoppi rakas,luin blogiasi,ihan kamalaa,olet vahvin nainen kenet tiedän,koita jaksaa,olisimpa siellä lähellä nyt."
No mitä tuosta seurasi?itkua itkua,siis kaunista niin lämmöllä kirjoitettu,oli kuin olisin kuullut hänen sanovan noin.Minä vahva olin ollut,vahvinkin uupuu.
Taas kopioitu näitä "voimalauseita"
Puhuin psykiatrian ylilääkärille näitä minun tuntemuksia,ja onhan siellä paperit,minun tilastani,niin sanoi,ettei voi ottaa kaikkien murheita.
Sitten miten sen vauva blogin lopetin?
Mitä hän siitä ,tai siis tilanteesta jossa nyt kärsin kommentoi,olen edelleen äimän käkenä.
Kun minut laitettiin "valehtelijaksi".soitettiin minulle,voitko auttaa?Tuo lapseni puoliso pyysi. Toki TAAS autoin,että otan yhteyttä lapseeni,ja kun olin saanut kiinni,ilmoitin sen,sain kuulla erinäisiä asioita harrastuksesta joka jää,ruoka asiasta,siis niin normaaleista asioista,joista sitten suututtiin,että minä olen ne keksinyt?miksi ,mitä sellasta tekisin,kuka hyötyisi?
Kyllä viisas lääkäri,sen osasi heti ymmärtää,ettei voi tuo se syy olla. Jospa olen toisen osapuolen mielestä,liikaa puuttunut,ja ei kerro toiselle,miten hän apua pyysi,mitä kertoi minulle harrastuslopetuksesta,ruasta,jne.niin aika tossukka,en voi muuta sanoa,totuus tulee joka tapauksessa ilmi.Sen tulen minä ja muutkin hälle kertomaan,ettei se mene keksimäkseni asiaksi.
Sillä meinaan mennä lähiaikana silmätysten kysymään?Miksi?Sen teen en häviä mitään!! Työmaalleen,ihan "asiakkaana".
Vaikea sanoa syitä,olen niin vähän aikaa hänet tuntenut vasta vajaan vuoden,mutta lapseni hiukan kauemmin elämässäni ollut,elämänsä!
Mutta,jos toinen pyytää apua,autan,toinen suuttuu,pyydän anteeksi,vaikken tiedä mitä?
Ja edelleen kannetaan kaunaa. Olen heille poikani kanssa kuin ilmaa,en mitenkään käsitä,en jos menee ajassa taakseppäin,eikö nekään meinaa mitään,sen verran fiksu olen,että jotenkin minut haluttiin pois hössöttämästä.
Ovat tietoisia miten surullinen olen.Lapseni tuo sana, ei tarvitse puuttua,se riitti,en puuttunut sitten. Ja jos uhkaa,että sammuttaa luurin jos otan yhteyttä en uskaltanut! Heh ei minun vanhempani minua koskaan pelänneet ole.Miten tämä näin päin.Mummonsakin "ei uskaltanut" muutamaan vuoteen ottaa yhteyttä,kun heillä välirikko.Isän puolen mummo,minulla kun sitä äitiä ei ole.
Kerroin selvä,minun "puuttumiseni" kelpasi kyllä muulloin,oli muuttoa,ongelmaa siinä,minä siis minä hoidin ne asiat,vaikkei ne minulle kuuluneet,oli muutakin hässäkkää,johon tarjosin apua,sain auttaa,istua lääkärit,viedä ruokaa,ym.
En kiitosta odottanut,olinhan se mummeli,joka sai muuta ajateltavaa.
Innoissaan kun sai olla tarpeellinen,niin luulin.Olinkin ollut ei toivottu henkilö,mutta minut tuntien sen olisi voinut aina sanoa,olen hössöttäjä,ja en aina ajattele varmaan niin järkevästi kuin muut,mutta paha en ole,ja järjissäni olen.
Anteeksi osaan pyytää/antaa!
Se opetettu jo lapsena.
Mutta ystäväni näytti koneeltaan,asioita,joita en olisi halunnut nähdä,en kuulema halua olla mummo jne,ei varmaan tiennyt lapseni,että näen ne kaikki.
En niitä sanoja enempää kirjoita se ja sama,mikään ei pidä paikkaansa,miksi muuten olisin hommannut kaikkea vauvalle,nuorille jne.Ollut innoissani kuin ilmapallo.
Ei,se olisi järjenvastaista.Eikös vain.
Sen sanoin,kun minulle sanottiin,ettei tarvitse puuttua,ja minun lopetettava viestit,tai toinen ei mene kotiinsa,ja sammuttaa puhelimen,olin niin äimänä,sitten tuli suru,ihan suunnaton,itkut,itsesyytökset,lääkärin apua hakemaan,koska olin jo miettinyt minä olen syyllinen ja tehnyt pahaa,olen niin koittanut tukea,että olin ns sokea.
Kerroin molemmille noille nuorille,että jättäydyn syrjään jne.pyysin anteeksi,kerroin joudun hakemaan apua,ja kuinka olen täysi nolla,koska en tajunnut,että toimin väärin,jos tuo tulkittiin,etten halua olla mummo. Ei kovin aikuismaista sekään!
Jos mun äiti olisi itkenyt surrut,ei sydämeni olisi antanut kantaa kaunaa,ja jatkaa riitaa,olisi sovittu ja selvitetty asia.Tästä tiedän,en merkinnyt mitään.
Sen haluaisin tietää.Onko tuon välirikon alun saanut puhelu rehellisesti kerrottu?
Onko sanottu samat kuin minulle,koska jos toinen juksaa,että ei ole puhunut mitä oli,ja mistä lapseni hermostui.Huutaa ettei harrastusta lopetettu,no niin se minulle kerrottiin.
Tulee tuo osapuoli huomaamaan totuus tulee julki,koska nyt muutkin alkanut kysymään,kokiko minut liian läheiseksi lapselleni? enää ei pelkoa,tyttäreni suuttuessaan, että tulee luokseni,joku tässä mättää, mutta en tiedä mikä-ja miten hän vastaa,kun kerron hyvää jatkoa,voikaa hyvin jne..olen poissa tieltä.
Että koita sinä jaksaa,ilmottele mulle joskus vointeja.Tuo oli kuin isku kasvoille,lapseni miehen sanat!! Siis oli ok,etten ole heidän elämässään.Ilmoitanko esim 3v päästä,ei mene hyvin? Kuka antaa noin välien mennä,ei lämmin sydän ei ikinä.Ja tietävät mitä taakkoja kannan. Siis näitä muita.Että olen herkässä tilassa,kuten toki raskaana olevakin oma lapseni.
No siellä on toinen innokas mummeli,varmana käyttäytyy fiksummin,hän saa yksin nauttia näistä hetkistä,joista minä paitsi,tavallaan väärältä tuntuu,mutta jos nuoret halusivat noin,niin en voi heidän valintaansa vaikuttaa.
Onhan ihmiset kyselleet,että oliko se oikeasti ok,ettette ole tekemisissä?tuolle kumppanille? Kerroin on minulla viesti,missä näkyy se on hälle ok,niin,sanoivat että kyllä olisi pyytänyt keskustelemaan,tai että annetaan pölyn laskeutua tai ihan mitä vaan,että ei nyt suku melkein "perhe" riitele.
Mutta ilmiselvää,hänelle se sopi,korostan tuota ihmistä olen ylistänyt,kiittänyt,kehunut,kaikille,jopa lääkärillenikin,joka sanoi,kehut aika paljon,vastasin,toki kun pitää lapsestani huolta,hän tokaisi,että siihen kuuluu kyllä sovinto vanhemman kanssakin,jos on ihan vilpitön,ettei nyt hae sitä,että toisen äiti on poissa kuvioista.En tiedä mitä ajatella!
Ja tuli sitten tuota eno asiaakin puitua,niin,on minusta omituista kuten nyt muistakin,jotka ovat minua tukeneet tässä tilanteessa,tuo lapseni avokki,ei ole sanonut pikkupojalleni mitään,koskaan,ikinä. Saati tehnyt mitään,voisi pelata,kuten nyt aikanaan vanhimman lapseni ihan kaveritkin,ottivat tän perheen pienimmän huomioon.
Mietin onkohan nyt niin,että ruoskin itseäni vähän liikaa,?enhän tiedä tuon vauvaa odottavan lapseni isän perheestä,sisaruksista mitään,kuinka läheisiä ollaan,ja miten toimitaan.Kuuluuko heidän tapoihinsa mitkä jutut,vaikea sanoa.
Vai olenko minä outo,ettei pikku pojalleni kuulukkaan sanoa sanaakaan,ellei vaikka ole asiaa?
Hoh hoijaa näitä kun mietin.
Lääkärin mielestä psyykkeeni on terve,ja liikaa tapahtunut,luonteeni kun on välittävä,menen rikki kun saan tuntemaan olevani täysi nolla.Mitätön.
On paljon ns miniöitä.vävyjä,jotka ottaa huomioon perheen muutkin jäsenet ainakin pikkupojan,mutta sekoan kun mietin.
Vievät esim jätskille tai leffaan,mutta itselleni tuo ettei ota mitään kontaktia on outoa? Vai olenko itse ???
Tai sitten meistä ei vaan pidetä,ja se minun on nyt vaan hyväksyttävä.
Itken varmasti aikani,se on selvää,koska olin ennen reilu viikko takaista välirikkoa,päivittäin tekemisissä,vaikka vain puhelimessa,tai chatissa.
Niin nyt en tiedä enää heistä mitään.
Ja minulle sanoi nuo "ammatti ihmiset"etten voi pakoittaa,enkä muuta, koska anteeksikin olen pyytänyt. Joku muu syy tuon välirikon aiheutti,osaa aikuiset ihmiset sopia riitansa.Eikä jäädä kantamaan kaunaa!
Niitähän nyt välittävässä perheessä tulee aina,silloin tällöin.
Isäni sanoi tuo on todella ikävää,sekin surettaa isäni joka on aina ollut kaikki kaikessa meille ja me heille.
Hän on kaikista sukulaisista eniten lapsiini panostanut,niin ajallisesti,kuin rahallisesti,ja auttaen aina pyyteettömästi.
Hän jos kuka kärsii myös,minä kuitenkin hänen lapsensa.
Ei hänestä kivaa,kun suren/itken täällä,ja tasan tietää miten innoissani olin,ja kuinka autoin,kyllä pappakin meni minun odotuksessa sekaisin,toi mm Unkarista potkupukuja,jossa oli rusetti kaulassa,ja olin vasta tehnyt raskaustestin,se oli minusta ihanaa. Mies shoppailemassa lapsen lapselleen sinisiä ja punaisa potkupukuja <3
Eli, olenkohan perinyt tuostakin jotain.
Ja en minä ole isälleni milloinkaan kiroillut,en kritisoinut,jos neuvonut,hän on vanhempini,isäni,ja kunnioittaa pitää vanhempia.Vaikkei samaa mieltä aina olisikaan.
Äitini menehtyi ollessani 22v.Se oli shokki,soitti tulenko esikoiseni kanssa käymään?vastasin.EN ehdi,imuroin,samana iltana hän nukkui yllättäen pois,se surutyö vei aikaa,enkä milloinkaan unohda.Olisi äitiä ikävä ollut monesti.
Näinhän se menee.
Silmäni taas tutun veriset ja turvonneet.Kamala ilmestys,siellä evakossa,viikolla,olin vielä unohtanut meikkini kotiimme,(ja tänne ei saanut tulla)niin,mennä lääkäriin ym asioille,kamalan näköisenä,vaikkei kaunotarta minusta nyt saa edes,niin olisi se ripsari ja värivoide ainakin ollut paikallaan.
Mutta nuokin pikkujuttuja.
Se evakko sen verran ahdistavaa,kun mua ns vahdittiin,kun valvoin kun muut meni nukkumaan,olin hereillä,jos joku heräsi yöllä,ja aamu 6 olin jo juonut kahdet kahvit kun toiset heräsi,sanoivat olevan niin huolissaan.
Tuohon nukkumiseen tuo psykiatri sitten puuttui,sanoi on pakko ottaa unilääkettä,koska uneni oli 1-3h/yö-otin toissa iltana ekan kerran lääkkeen,nukuin 4h.
Viimeyönä otin toisen nukuin herranjestas melkein 7h,sitä ole tapahtunut aikoihin,ja päiväunetkin vielä.
Tänään kokeilen olla ilman,en halua minnekkään unilääke koukkuun.
Huomenna lupasin viedä poikani elokuviin,Kummelia katsomaan. Hän kysyi viikko sitten,että jos voisit loppukuusta viedä elokuvateatterin lähelle?? Kysyin miksi,sanoi haluasi nähdä Kummelin, tuon uuden,ja sinua ei varmaan kiinnosta.Tai ole varaa :(
Mun sydän oli särkyä,pojalla ei yhtään kaveria,paras ja ainoa muutti Ouluun.Sanoin mennään,en ole 6 vuoteen elokuvissa käynytkään,tuo siskonsa on poikaa käyttänyt,siitä olen ollut onnellinen.
Mutta menemme sitten yhdessä.
Alkaa taas olemaan yö pitkällä,kerron lisää taas kun saan aikaiseksi.
Olen niin masentunut,tämä auttaa,ja itkettää,samaan aikaan.
Kukaan ei osaa aavistaa miltä tuntuu elää odotuksessa 100% ja sitten loppuu kaikki.Syyn takia mikä ei voi olla noin.
Ihmiset sanoo,älä mieti koko ajan,en voi muuta kun miettiä.Lastani niin ikävä,etten meinaa kestää olla itseni kanssa.Raskaana oleva oma pikkuiseni <3
Sääli,että meni näin.
Tietää koti ollut aina turvapaikka hälle ja kisuilleen.
Eilen tuli poikani kummi ylläri vierailulle,ikinä ennen tuolleen tullut herkut mukanaan,ihmiset soittelee,ja kaikki on niin ystävällisiä,Tietävät asiasta,muttei kysy,eikä ole tietävinään.Varmaan ajattelee,että sekoan,kun vaan itken.
Poikani kysyi alkuviikon,onko siskosta mitään,sanoin ei ole,vastasi höh.
Tästä tulee mieleen niin omituinen yhtälö,että parempi pitää mielessäni vain...
Poikani halasi minua tossa illalla,sanoin arvaa mikä on kallein kaulakoru?kysyi no?
Sanoin,oman lapsen kädet kaulalla.
Tuolla hän "tuhisee" kissa kainalossa.
Meidän mummo,jolla 4 hammasta.
Hän haukoittelee tässä,ettei,vihainen-
Kiltti kisu Candy,jonka pelastin lopetukselta.
Ollut meillä n,3vuotta.
Harmi kun ei tiedä toisen ikää ollenkaan,on meillä toinenkin kisu Nelli,joka kiimansa kanssa kulkee.
Jännä,että yö on upeinta aikaa "laulaa"tuota sulo sointuaan jo 3 viikkoa,eläinsuojelun kanssa juteltiin,haen tuolle pillerit :)
Helpottaa toistakin,kun kuulivat puhelimessa neidin huudon,kun satuin perjantaina ottamaan huostaan koiran, ontuvan keskeltä tietä,hän oli Vuhku 16vee .
Meni Suomen kauan odotettu pelikin kun koiralle kotia etsin,hihnaa lainasin,syötin ja juotin.
Eläimen auttaminen ei ole ikinä turhaa,
Voin hänen tarinansa kuvineen laittaa,mutta jos huomenna,tai kohta ellei uni tule.
Minäkin toivottelen hyvää loppuyötä kaikille.
Krisu
ps,Tuo Tinkka nimi joka homeblogissa,on isäni antama kun olin pieni tyttönen.
